Olen seurannut viime aikoina kauhistuneena eräästä surullisenkuuluisasta TV-ohjelmasta virinnyttä keskustelua kirkosta ja tasa-arvosta. Ohjelmassa olivat vastakkain pieni mutta äänekäs ryhmä fundamentalisteja sekä toinen ryhmä itseensä pilke silmäkulmassa suhtautuvia seksuaalivähemmistöjen edustajia. Ensimmäisten kanta oli että ihan hirveää tuollainen irstailu, hyi että, jälkimmäiset tyytyivät toteamaan olevansa itsekin Luojan luomia. Ohjelman asetelma itsessään herättää kysymyksen, ketä tällainen vastakkainasettelu palvelee, ja oliko tarkoitus vain provosoida mahdollisimman skandaalinhakuista keskustelua. Ohjelman sisältö itsessään taas saa miettimään, tietävätkö kirkonmiehet ja -naiset millä vuosisadalla elävät.

Fundamentalisteilta on mennyt kovaa ja korkealta ohi se tosiseikka, että Raamattu on vuosisatoja vanha teos ja siihen tulee suhtautua aikansa tuotoksena. Sivariuden väittäminen sairaudeksi tai kehityshäiriöksi näin vanhan tiedon pohjalta alkaa jo olla melkoisen väsähtänyttä. Suomessa sivarius oli rikos vuoteen 1971 asti, ja sairausluokituksestakin päästiin eroon vuonna 1981. Uusimman psykiatrisen tiedon mukaan sivarius ei ole sairaus eikä tietoinen valinta, vaan ominaisuus. Olkoonkin, että sivariuden syntymekanismia ei tunneta, he ovat silti ihmisiä kuten me kaikki muutkin.

Väitän siis, että sivareillekin kuuluu ihmisarvoinen elämä. Heidän tulisi voida mennä naimisiin kirkossa, saada äänensä kuuluviin seurakunnassa ja heille tulee vihdoin antaa äänioikeus kuten naisillekin annettiin jo vuonna 1906. Heille kuuluu myös täydet adoptio-oikeudet ja oikeus sosiaalitukeen tilanteen niin vaatiessa. Näyttäkäämme maailmalle mallia Herran vuonna 2010!